Ota tästäkin päivästä ilo irti niin kuin vain sinä osaat. Joku seurassa kun joskus sanoo jotain typerää, sinä sivun käännät pääsi - etsit itsehillintää, mutta katseemme kun kohtaa, silloin mitään mahda et, vaikka häpeät, niin naurat, että aivan täriset. Siksi kanssasi kun kuljen, kaiken ajan käytän niin, ettei tänään tarvi surren katsella mun eiliseen. Una kun meille tulee vieraita ja juodaan kuohujuomaa. KIITOS Enköhän kykene valitsemaan ihan ehdotetuistakin, jos niitä nyt tulee, kiitos vaan. Parasta vanhana kääkkänä olemisessa on se, että saat olla omituinen ja nuorten on käyttäydyttävä kohteliaasti ja nieltävä tempauksesi. Olisit varmaan tosi onnellinen.
Tämä on nyt hieman asian vierstä, mutta olen ihan tavallinen työssä käyvä ihminen ja harrastuksetkin ovat ihan samat kuin 40-vuotiaana. En keinutuolia enkä kävelykeppiä. Ja tuttavat olivat niin ystävällisiä ja järkeviä , että kysyivät minulta mikä olisi mieluista. Se on mielestäni varsin järkevää, kysy joko häneltä itseltään tai esim puolisolta tai lapsilta, mikä olisi mieluisinta.. Minä en ainakaan haluaisi vuohta tms. Jos itse haluan ostaa sellaisen, niin ostan tietysti. Lahja pitää olla saajalle eikä toisaalle. Mitähän itse tykkäisit, jos tulisin synttäreillesi ja väittäisin antaneeni 50 euroa köyhälle naapurilleni ja se on sitten ns. Olisit varmaan tosi onnellinen. Minä en ainakaan haluaisi vuohta tms. Jos itse haluan ostaa sellaisen, niin ostan tietysti. Lahja pitää olla saajalle eikä toisaalle. Mitähän itse tykkäisit, jos tulisin synttäreillesi ja väittäisin antaneeni 50 euroa köyhälle naapurilleni ja se on sitten ns. Olisit varmaan tosi onnellinen. Klikkaa laajentaaksesi Kyllä löytyy ITSEKKÄITÄ ihmisiä! Aika hiljaista on, jos kutsuu ihmisiä juhliinsa lahjojen perässä. Ite inhoan kun saan kaikenmaailman turhaa roinaa jotka lähtee melkein aina kiertoon. Tulisin todella iloiseksi, jos joku antaisi 50 jollekin köyhälle naapurille. Olen ottanut osaa moniin hyväntekeväisyyskeräyksiin, joten onneksi olkoon Niina annan sen ilon sinulle. Kavereilleni vien mielummin jotain muuta, kuin omaa antamisen iloa ,vaika niiillä kaikkea kamaa löytyykin. Niina on niin naiivi tai idealistinen. Mielummin itsekin ottaisin jonkun hemmotteluhoidon kun hyvän mielen jonkun muun antamasta rovosta Mä oon kans sitä mieltä, että hyväntekeväisyyttä harrastan mielellään itse. Ja kun kaveri juhlii, lahja menee kaverille, eikä mihinkään muualle. Ja kun mä juhlin jotain pyöreitä ja kutsun ihmisiä, kyllä on kiva saada vaikka edes kukkia. Sen vuohen mä voin sitten ihan itse maksaa omasta kukkarosta tai jotain muuta hyväntekeväisyyttä. Mulla onkin itseasiassa yks avustuskohde. Eri asia on tietty ne nyrpeänaamat, joille ei mikään lahja kelpaa. Ehkä sitten on paras se vuohi kehitysmaahan lahjoittaa. Vaikka itse kannatankin hyväntekeväisyyslahjoja, niin väittäisin myös, että kannattaa olla varovainen niiden kanssa. Jos juhlakalu ei nimenomaisesti ole toivonut sellaista, voi hyvin olla, että naama venähtää. Äidilläni oli juuri 60-vuotissynttärit, ja hän sai tosiaan ihan tavallisia lahjoja kuten lahjakortteja hoitoihin, koruja sellaisia, joista tiedettiin hänen pitävän ja vastaavaa. Ei vaan tule juotua - saunahattu ihan kamala - koruja Tällaisella tavallisella 60 v naisihmisellä on koruja ja paljon. Sekä lahjaksi saatuja että itse ostettuja. Ei yhtään lisää ellei juhlakalu ole kertonut minkä korun haluaa - levy kuuntelen musiikkia ainoastaan autossa, jossa ei ole cd-soitinta. Enkä tunne Children of Bodomia, minä kuuntelen radioNovaa tai iskelmäradiota - hyväntekeväisyyslahja minulla on kummityttö Intiassa. Se riittää sitä lajia Mistä minä ilahtuisin: - hieronta, kasvohoito, jalkahoito - hyvä päivällinen lahjan antajan seurassa ravintolassa - kauneudenhototuotteita: käsivoide, kuorintavoide, jne - lahjakortti alusvaateliikkeeseen - muutama pullo tyrnimehua ei korissa, niitä koreja on ennestään useita - kunnollinen rinkka vaikka kimppalahjana ruskaretkeä varten. Kun äitini täytti 60, hän halusi sen Metallican videon, joka häneltä vielä puuttui. Tämä ei välttämättä olisi kaikkien kuusikymppisten mieleen, mutta eipä toisaalta kaikkien kaksikymppistenkään, sillä iästämme riippumatta me olemme yksilöitä : Siksi ulkopuolisten on vaikea antaa neuvoja. No, ap:n tuttu on tainnut nämä vuodet jo pari vuotta sitten täyttää, joten nyt olisi kiva kuulla, että mihin lahjaan hän päätyi! Klikkaa laajentaaksesi Älkää vaan tuoko minulle kuohuviinilasia omalla nimellä. Milloin ja missä tilanteessa minä sitten käytän? Aina kun meille tulee vieraita ja juodaan kuohujuomaa. Teille muille on sitten tällaiset standardilasit. Mitä ihmettä tekee kaikilla niillä typerillä nimimukeilla ym.